Aika on…

Onpas siitä aikaa kun ehdin edellisen kerran kirjoittamaan 😀

Välissä on ollut talvikauden päättymisen mukana tuomat ”päivä kerrallaan” pelit sekä uuden kauden aloitukset, kesälajien kauden aloitus sekä jääkiekon Naisten ja Miesten MM-kisat, useampi leiri leirijohdon roolissa, ihanat asiakkaat, opiskelut, työt kaikkinensa, messut ja tapaamiset, yritysluennot yms ja arjessa putkiremppa kotona, sijaisasunnot takaisin muuttoineen. Kivaa, mutta sen verran vauhdikasta ettei ole saanut julkaisukelpoiseksi mitään.

Kiire vs. Paljon tekemistä

Pirkka-Pekka Petelius on todennut, että kiire ja paljon tekemistä on eri asia. Se on totta. Kiire on tunne, eikä itselläni ollut kiireen tunne keväällä päälimmäisenä, mutta paljon tekemistä kyllä.

Paljon tekemistä tekee sen, että joutuu olemaan todella hereillä jaksamisen kanssa ja välillä laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, mikä asia kiireisin hoitaa nyt ja mikä huomenna. Paljon tekemistä on tuonut itselleni myös sen etten ole kirjoittamista miettinyt. Parhaiten asiani soljuvat paperille kun olen levännyt tai saan olla rauhassa omien ajatuksieni kanssa.

Jaksaminen

Olen oppinut ja opiskellut tunnistamaan jo vuosia sitten erilaisia tekijöitä jotka kertovat itselleni kuinka väsynyt olen. Esimerkiksi illalla lukeminen, mitä otan käteeni kertoo siitä, ja jos en jaksa lukea ollenkaan niin on aika rauhoittaa arkea. Lukeminen on tapani rentoutua ja nykyään, kun pidän asioista joita opiskelen, myös oppimateriaalien ja kirjojen lukeminen on todella kivaa, omalla tavallaan rentouttavaa. Nuorempana odotin lomia, jotta voin rauhassa lukea kirjan toisensa perään.

Lukemisen lisäksi itselleni jaksamisesta kertoo urheilu ja herääminen. Mitä urheilua valitsen tehdä sekä miten herään aamulla. Herääminen? Kyllä. Kun olen hyvässä vireessä, vaikka silloinkin olisi paljon tehtävää ja pitkiä päiviä niin levänneenä herään ajasta riippumatta ennen kellon soittoa. Virkeänä.

Unesta ja jaksamisesta puhutaan nyt paljon. Syystäkin. Pysähdy miettimään mitkä ovat sinut tapasi rentoutua. Mistä tunnistat oman väsymisen ja millä asioilla saat lisää energiaa arkeen.

Huolehdithan itsestäsi, olet tärkeä.

”Nyt vaan täytyy jaksaa koska…” Siihen on syynsä miksi lentokoneessa on ohje laittaa happimaski ensi itselle. Huolehdithan itsestäsi koska sinun jaksamisesi auttaa itsesi lisäksi myös ympäristöäsi.

Harjoitus

Erään urheilijan kanssa mietimme hänen jaksamistaan ja hän halusi oppia rentoutumaan. Yksi harjoitus jonka teimme hänelle oli helppo, arkeen tuotava harjoitus.

Mietimme ensin missä tai miten hän koki rentoutuvansa. Hänelle se oli eräs tietty ranta jonne hän menee yksin. Meren ranta jossa kuuntelee ja katselee merta. Varsinkin kauden aikana tämä ei vaan meinaa usein onnistua.

Teimme hänen kanssaan muutaman työkalun tukemaan meren tuomista arkeen. Ollessaan seuraavan kerran siellä hän otti kuvan rannasta sekä nauhoitti meren ääntä. Samalla hän oli meren äärellä kuten ennenkin, aisti kaikilla aisteillaan.

Kun hän myöhemmin haluaa hetkeksi päästä tuohon olotilaan hän voi katsella kuvaa, se voi olla esimerkiksi hänen puhelimensa taustakuvana muistuttamassa. Hän voi kuunnella äänitettä merestä tai tehdä mielikuvan näitä molempia apuna käyttäen.

Usein mietimme, että rentoudumme vain tietyssä paikassa tai tavalla. Joillekin se saattaa olla loma, ulkomaan matka ja siellä tehtävät asiat. Saattaa kuitenkin olla ettei matkoja pysty tekemään niin usein kun tarvitsisi. Silloin voi miettiä mitkä asiat lomalla tekevät rentouttavan olotilan. Sen jälkeen voi pysähtyä miettimään miten niitä asioita voisi tuoda osaksi arkeen ja mihin kohtaan arjessa niitä haluaa “tipautella”. Pysähtyessäsi miettimään löydät todennäköisesti useita jaksamista ja rentouttamista edistäviä asioita.

Rentouttavaa viikonloppua,

Katja

Ps. Voit lukea kirjoitusta tukevia aiempia blogeja kuten rutiinit ja tunne tarttuu sekä urheilijan suoritustunne.

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Hän toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Hän luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. ProCoachK -palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

LinkedIn Katja Pasanen.

 

Facebooktwitterlinkedin