”Aina kun teet jotain saat tuloksia”

Tunne

Tänään kirjoituksessa tunne ja tulos tavoitteen mukana.

Aina kun teet jotain saat tuloksia. Mutta mitä tuloksia?

Tuloksen laatu sitten taas on kiinni tekemistäsi asioista, samoin se, viekö tekemisesi sinut tavoitetta kohti vai ei.

 

Aina kun teet jotain saat tuloksia.

Kuulin lauseen erään kurssin yhteydessä ja jäin siihen heti kiinni. Olen aiemminkin puhunut arjen valinnoista ja sama pätee tähän. Teemme joka päivä jotain joka tapauksessa. Teemmekö tietoisia valintoja vai ajelehdimmeko vain jonnekin, siinä on juuri se valinta.

Pysähdy miettimään mitä teet.

Miksi teet.

Millä tunteella teet.

Hypätäänkin siis seuraavaan steppiin.

Miten laitat sen arkeesi eli hieman kuin koulun lukujärjestys, mihin kohtaan viikkoasi se tulee ja kuinka usein.

Mitä teet silloin kun kukaan ei katso.

 

Tavoitteet jäävät usein puolitiehen juuri siksi, ettemme tee niiden eteen mitään.

Siirrämme niiden aloittamista helposti erilaisilla ”sitten kun”-verukkeilla aina siihen, kun on hyvä aika kuten kevät, syksy, loma, eläke tai muu ei niin käsillä oleva ajankohta.

Syy siirtämiseen kannattaakin tunnistaa.

Ja sitten kun aloittaa, miettiä jo valmiiksi, miten saat itsesi jatkamaan eli juuri nuo MIKSI asiat. Miksi asioista puhutaan linkatussakin kirjoituksessa. Miksi haluat saavuttaa tavoitteesi. Ja millä tavalla. Ja milloin. Ja miten.

Mitä teet silloin kun kukaan ei katso. Silloin kun mieli kuiskaa asioita, joilla olisi helppo selittää ja  siirtää tekemistä huomiseksi.

Tavoitteiden tarkoitus on ohjata eteenpäin. Millaisilla viitoilla sinun matkasi kulkee?

Millaisen polun siis haluat?

 

Tavoitetta auttaa tunne

 

Tunteella

Kuten aiemminkin puhuttu, tunne on hyvä. Tunteet luovat kokemuksen. Kaikki tunteet ovat hyviä, mutta toiset tunteet antavat enemmän energiaa kuin toiset. Siksi sinun on valittava tunne jonka haluat. Mutta muistaa myös, että tunteen pysyminen ei ole automaatio samoin kuin, että olisi kivaa koko ajan. Vaikka treenaisit olympialaisiin rakastamassasi lajissa, osa harjoituksista on kivempia ja toiset tylsempiä. Silti huipulle tähtäävä urheilija tekee ne molemmat koska ilman niitä ei pääse tavoitteeseen. Asenne. Harjoiteltava asia. Ole armollinen itsellesi. Anna itsellesi aikaa. Kaikki taidon oppiminen, myös mielenhallinta ja mielen taidot ,siinä missä muutkin taidot vaativat harjoittelua. Silloin oma MIKSI ja tunteen valinta nousevat keskiöön.

Aina kun teet jotain saat tuloksia.

Mitä tuloksia haluat ja mitä valintoja teet tänään.

Mahtavaa kevättä,

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta. Hän toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.  Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu ProCoachK  lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi. LinkedIn Katja Pasanen.

Facebooktwitterlinkedin