Vastakohtia

vastakohtia - blogi - katja pasanen

” Päivä pitenee, sanotaan. Auringon valon alta väistyy pimeys varjoksi nurkkaan. Kevät on kasvun aikaa. Luonto venyttelee itseään vetreäksi ja valmistautuu kasvamaan.

Kesä kukoistaa parhaimmillaan eikä aurinko malta viipyä kauaa maillaan, linnut visertävät konserttiaan.

Syksyn saapuessa varjot pitenenevät ja puut karistavat ylimääräiset pois. Tarvittavat asiat varastoidaan jotta jaksaa taas kasvaa. Kesän säteet ovat kauniissa muistoissa ja luonto valmistautuu hidastamaan toimiaan.

Talven saapuessa pimeys hellii ja antaa mahdollisuuden levätä. Asioita tapahtuu vaikka näyttää, että kaikki nukkuu. Luonto valmistautuu taas uuteen kevääseen.”

vastakohtia - blogi - katja pasanen

Kasvu

Uutena vuotena katsomme usein aikaa taaksepäin,  nimeämme asioita joita haluamme tulevaisuudessa. Teemme päätöksiä ja suunnitelmia. Listalla saattaa olla aikaa perheen kanssa tai muutosta arjen rytmiin. Viimeinen vuosi on saattanut vähentää “sitten kun…”- sanoja ja meillä on haaveita ja unelmia, tavoitteita ensi vuodelle.

Usein saatamme miettiä mitä emme halua tai mitä haluamme muuttaa. Saatamme keskittyä siihen mitä meillä ei ole. Mitä, jos pysähdymme miettimään myös mitä meillä on, mitä haluamme säilyttää ja millaisen tunteen.

Muutoksessa asia ei aina ole “joko tai”. Kiireisen arjen ei tarvitse muuttua täysin rauhallisuuteen tai toive luonnosta tai kokeilusta asua muualla ei tarkoita välttämättä koko elämän muuttamista maaseudulle tai toiselle paikkakunnalle. Mistä löydämme toiveita tukevia tekijöitä arkeen ilman, että asiat tapahtuvat “joko tai” tai muuttuvat vastakohdasta toiseen. Ennen muutosta, miten voisimme  luoda tässä hetkessä arkeen tunnetta luonnosta tai kiireettömyydestä?

Se voisi tapahtua pieninä muutoksina arjessa esimerkiksi “aloitan työt kerran viikossa myöhemmin ja rauhoitan aamun” tai “kerran viikossa käyn lähimetsässä pidemmän lenkin ja vietän mökillä keväällä etätöissä pari viikkoa”. Mitkä asiat tuovat sinulle tunnetta toivotusta asiasta. Mikä saa sinulle arkeen haluamaasi muutoksen tunnetta?

Vaikka asiat tuntuvat lähes toistensa vahtakohdilta ne voivat silti täydentää toisiaan.

vuodenajat - vastakohtia - blogi - katja pasanen

Vastakohtia

Vastakohtia, ovatko ne palasia jotka eivät sovi yhteen vai toisiaan täydentäviä osia.

Satuin jokin aikaa sitten ystäväni kanssa keskusteluun jossa pysähdyimme miettimään metaforallisesti ihmisen kasvua vuodenaikoina. Mietimme kävelylenkillä muutosta joka on käynnissä. Siinä missä vuoden ajat siirtyvät kevääseen, tässä oli ihmiselämässä siirtyminen arjesta toiseen. Tietyllä tavalla hyvästellen aiemman elämäntapansa, uransa, ja aloittaen uutta. Metaforan näkökulmasta hänellä oli elämässään syksy. Syksyn jälkeen hänellä oli mahdollisuus talveen, miettiä rauhassa mitä haluaa. Millainen hänen tuleva arkensa on? Millaiseksi hän sen haluaisi?

Saattaisi kuulostaa surulliselta ajatella, että sinulla on syksy, mutta mitä jos vastakohdat antavat voimaa toisilleen, tukevat ja ovat yhdessä kokonaisuus. Ajatuksena, että vastakohdat ovat yhtä, voimavarana toisilleen, ilman toista ei ole toista. Luonnon kevät sinun syksysi rinnalla.

Kevät kasvua, puhkeamista, uutta ja sen parina syksy, pysähtymistä, varistelua vanhasta, varastoimista ja kesän muistoja, valmistaustumista tulevaan. Kesä, kukoistusta, kasvua, väriä, elämää eloa ja toisena voimavarana talvi jossa, kuten karhut rauhallisesti, olla tietyllä tavalla horroksessa. Pysähtyä pohtimaan ja luomaan uutta. Kun luonto kääntyy syksyyn ja valmistautuu tulevaan, luopuu lehdistä ja kirkkaista väreistä. Elämäntavassa olisi hänellä uuden alku kevään muodossa, tuoda uutta, luoda ja toteuttaa. Löytää uusi arki ja rutiini…. se antoi ajatuksena, tuossa uudessa hetkessä, voimaa ja energiaa. Vaikka muutos arjessa tuntui isolta, ajatus uudesta, metaforan muodossa mielikuvia muodostaen rauhoitti.

Arjessa tarvitaan varjoja ja valoa. Molempia. Joskus on ihana seistä pimeässä ilman keinovaloa ja nähdä tähdet, toisinaan aurinko on siihen hetkeen parasta tai lampun sytyttäminen antaa mahdollisuuden toimia pimeyden sijaan. Toinen ei sulje toista pois vaan tekee toisesta arvokkaan ja odotetun.

Kun jostain luopuu tulee uutta tilalle.

vastakohtia - blogi

Suunta

Sen sijaan, että kiirehtisit miettimään, pysäytä itsesi ja tunnustele. Millaisen tunteen haluat ensi vuoteen? Mistä asioista tunne sinulle muodostuu? Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja mitä asioita haluaisit saavuttaa? Kaikkea ei tarvitse muuttaa heti vaan poimi jokin pieni asia arkeen joka tuo toivottua tunnetta.

Millainen vuodenaika sinulle lähtee tästä tammikuusta kulkemaan luonnon rinnalle? Kartta ei ole maasto, anna itsellesi välillä mahdollisuus myös poiketa polulta. Nautitaan valoista ja varjoista, ne ovat arvokkaita yhdessä.

Ihanaa Uutta Vuotta!

Katja

PS. Ja toki näin Uuden Vuoden kunniaksi myös muutama linkki aiempiin kirjoituksiin tavoitteesta ja muutoksesta.

Usko itseen 15.3.2020

Joulukalenteri 2.12.2018 urheilijan näkökulma, tavoite

Kun mikään ei riitä 21.10.2019

Rohkeus 15.9.2019

Tavoite 13.6.2018

Uusi Vuosi 2.1.2020

Löydät aiheeseen liittyä kanavia:

Facebook: Paras Sinä – Believe in Yourself sekä Mielen Pelikirja ja instagram: @parassina @mielenpelikirja ja @thegamebookofmind

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyi vuonna 2021 Value Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta. Toimii usean urheilijan, joukkueen ja valmentajan mentaalivalmentajana.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

Facebooktwitterlinkedin

Pukukoppi

katja pasanen

“Se mitä kaipaan eniten on joukkuetoverit, ja se …en kaipaa voittoja tai tappioita. Mutta pukukoppi – ja bussimatkat kotiin, se oli kaikkein parasta.” Cooper Manning, ESPN dokumentti

 

Pukukoppi

Katselin edellä mainittua dokumenttia vielä silloin kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta vaikka se tuli tallenteeksi en voinut jättää kesken. Cooper Manningin lause kyyneleet valuaen dokumentissa, hänen muistellessaan hetkeä joutuessaan luopumaan urheilusta yllättäin, asia jota rakasti. Hänen sanansa kuvaa kaikkea sitä mistä urheilussa useimmille meistä on kyse, ihmisistä ympärillä.

Kun estradilla on ihmiset ei kyse ole voitoista ja tappioista vaan asioista matkalla hetkeen. Haastatellessani Alpo Suhosta Mielen Pelikirja kirjaan oli kuuntelu iloa ja vahvistusta miten itsekin näen, hän on ehtinyt miettiä asiat paljon pidemmälle, puhuu isolla kokemuksella ja puhunut sekä toteuttanut niitä asioita jo paljon ennen muita. Hänen sanoin, “Jalat eivät luistele vaan ihminen laittaa jalat luistelemaan”, kentällä on aina enemmän kuin pelaaja lajin näkökulmasta.

Kun puhumme hallilla vanhojen pelikavereiden kesken  mitä kaipaamme vanhoista ajoista nousee usein pukukoppi ja sen tarinat. Se on paikka jossa luotiin elinikäisiä ystävyyksiä ja joiden kanssa juttu jatkuu samasta mihin se on edellisen kerran jäänyt, vaikka välissä olisi vuosia.

Siellä on jaettu ilot ja surut, myös urheiluun liittyvät… tappion taakka on ollut joskus vaikea kantaa ja voittojen edessä ilo on yhteinen riemu jota on vaikea kuvailla. Kauden aikana kopissa olevia asioita ei tiedä kukaan muu, hetkiä joita eletty tai kohtaloita joita koettu. Ulospäin näkyy vain pienet hetket ja tulokset.

joukkue - blogi - katja pasanen - pukukoppi

Yksi palapelin pala

Mistä urheilusta on kysymys… yhdessä olemisesta, kokemuksista, muistoista, tavoitteista, arjesta, vaatimuksista, saavutuksista, tarinoista ja hetkistä matkalla seuraavaan. Kopissa me olemme me.

Rakastan urheilun lisäksi katsoa urheilua, mutta kaikkein eniten rakastan tarinoita tapahtumien takana. Haluan kuulla miten joku on kulkenut matkansa sinne minne on kulkenut ja olen aidosti ylpeä urheilijoistani joiden kanssa saan työskennellä, riippumatta tasosta tai lajista, ja iloinen heidän onnistumisistaan, seuraten heidän suorituksiaan… olen kiitollinen, että saan elää urheilun tarinoiden mukana edelleen… vaikka vakio lausahdukseni onkin “olevani hallihengailija” ja tarjoten asioihin “miten, jos annan näkökulman…”.

Puhuin erään valmentajan kanssa viikolla, hän purki mietteitään kun  hänellä oli tunne ettei saa autettua tai oivalletettua urheilijoitaan tarpeeksi, etteivät he tavoitelleet omaa potentiaaliinsa kuten pystyisivät. Puhuimme kuinka voimme tehdä parhaamme, auttaa ja antaa työkaluja, olla läsnä ja tarjota ympäristö jossa mahdollisuus ja tilaa kasvaa, mutta emme voi kasvaa heidän puolestaan. Voimme seisoa lähellä, mutta emme voi seisoa heidän puolestaan. Voimme kannustaa ja toivoa heidän ottavan seuraavan askeleen, mutta emme voi tehdä heidän puolestaan, riippumatta kuinka lahjakkaita ovatkaan. Riittämättömyyden tunne kulkee joskus valmentajan kädessä pitäen kiinni kuin liimattu hanska, mutta samalla tavalla urheilijan onnistumisen hetket nostavat korkeammalle kuin isoinkaan talo.

Koen, että valmentaminen on kasvamista yhdessä. Se ei ole minun unelmani vaan urheilijan jossa olen yksi palapelin pala. Minä en tee häntä paremmaksi, hän tekee sen itse, mutta autan osaltani.

“Koen, että valmentaminen on kasvamista yhdessä.”

kärpät- blogi - katja pasanen - pukukoppi

Riippumatta ympäristöstä

Eläisinkö omat urheilijan päiväni toisin? Eläisin osaksi, ottaisin arjen valinnat huomioon omassa toiminnassa urheilun näkökulmasta…mutta ihmisiä en vaihtaisi. Kaipaan naurua, hassuttelua, naljailua, yhteisiä tarinoita ja kaudesta toiseen samoja vitsejä…onneksi on harrastepelit ja tapahtumat.

Urheilijoilleni pyrin muistuttamaan hetkien ainutlaatuisuudesta, huomata nauttia ja olla ylpeä itsestä. Vaikka arki tuntuu samalta kuin aiemmin, se on silti ainutlaatuinen samoin kuin ihmiset ympärillä. Sama tulisikin muistaa missä ympäristössä sitten olemmekin.

Tunne. Se on se mitä useimmat sanovat kaipaavansa urheilun jälkeen, tunnetta jota ei saa muualta ja se tunne syntyy ihmisistä ympärillä.

Nautitaan hetkistä arjessa!

Katja

pukukoppi

Muita kanavia:

Facebook: Paras Sinä – Believe in Yourself sekä Mielen Pelikirja ja instagram: @parassina @mielenpelikirja ja @thegamebookofmind

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyi vuonna 2021 Value Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta. Toimii usean urheilijan, joukkueen ja valmentajan mentaalivalmentajana.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

Facebooktwitterlinkedin

“Oli vaa oma ittensä”

” Oon vaan tehnyt omat hommat kunnol enkä oo yrittänyt olla esil mitenkää ylimääräistä” “Ni se näköjään riitti, oli vaa oma ittensä”

 

Jatkamme hieman edellisen kirjoituksen teemaa. Sain yllä olevan viestin kuluvalla viikolla kun onnittelin onnistumisesta josta viestin lähettäjä, nuori aikuinen, kertoi.

Olla oma itsensä, se riittää.

Kysyin eräältä urheilijaltani, joka kiertää voittoisasti kisasta toiseen, mutta silti omassa mielessään kohtaa välillä epävarmuuden tunteita esimerkiksi astuttuaan tilanteeseen haastajan tai nuoren lahjakkuuden kanssa, niin kysyin mitä hän silloin miettii…. eräs hänen vastaus oli “Mietin, mitä se ajattelee minusta…”

Muiden ajatus voi olla voimavara, se saattaa saada sinut tekemään asioita paremmin, mutta useimmiten se on epävarmuutta tai jännityksen tunnetta tuova asia. Usein, vaikkakin ettei kilpakumppani useinkaan ehdi miettiä sinua sillä tavalla kuin ajattelet, hänellä saattaa olla jopa samanlaisia ajatuksia sinusta.

Itsetuntemus ja itseluottamus ovat asioita joihin usein halutaan apuja. Uskallus olla oma itsensä. Edellä olevan aloitus lauseen sisältämä hienoinen hämmennys kuvastaa tunnetta lähettäjältä. Usein ajattelemme, että pitää olla sitä tai tätä ennen kuin voimme onnistua. Olemme puhuneet aiemmin “Olen hyvä…” asioiden huomaamisesta ja vahvuuksien vahvistamisesta, ajankohtaisia asioita tässäkin hetkessä ja näkökulmassa.

 

Kuka määrittää sinut?

Olemme aiemminkin puhuneet millainen olet ja millainen haluat olla, kysymykset ovat  olleet pohjana tavoitepolulle, ja siitä toki osaksi on edelleen kysymys tässäkin. Tänään emme kuitenkaan mene tavoitepolulle itsessään vaan katsomme asiaa hieman toiselta kulmalta. Itsetuntemus, miten voisimme paremmin tunnistaa omat tapamme toimia ja eri tunnetilat joita tilanteet meille tuovat. Mitä paremmin tiedostamme, sitä helpompi niihin on miettiä apuja.

Itsetuntemus on … pysähdy miettimään mitä itsetuntemus mielestäsi on.

Mistä itsetuntemus sinulla syntyy, mitkä ovat vahvuuksiasi, mitkä asiat antavat energiaa, mitkä asiat vievät energiaa, asiat jotka pelottaa, asiat jotka ovat vahvuuksiasi, mitkä asiat jännittävät, mistä saat itseluottamusta…listaile asioita.

Kenen annat määritellä sinut? Satunnainen läppä tai suutuspäissään lauottu “kehittävä palaute”… tässä oli taannoin myös toinen keskustelu jossa viestissä minulta kysyttiin ikävästä kommentista miten joku voi sanoa noin…. pyysin miettimään kummasta kommentti kertoo enemmän, sanojasta vai kuulijasta.

Hänen sanansa on hänen, kertoen hänestä. Vaikka vuorovaikutus on peilaamista ja reaktioita, eri tilanteissa tehtyyn toimintaan, niin se ei siltikään ole koko kuva tai ainoa näkökulma. Kun itse tietää mitä on tehnyt ja miten, se on se mihin voi vaikuttaa. Sinä määrität millainen olet, ei kukaan muu. Kun tunnistat itsessäsi tavan reagoida ja toimia on helpompi auttaa muita tai suodattaa toisten toimia tai sanoja.

Odotuksista onnistumisiin

Sen sijaan, että annamme muiden määritellä itsemme ja suuntamme, pysähdy miettimään edellisten asioiden kautta mitkä ovat omat odotuksesi tulevaan. Pysähdy miettimään mitkä ovat odotuksesi? Ovatko odotuksesi epäonnistumisen välttämistä… mitä jos-ajatuksella tai kunhan en vain… vai teen töitä huolehtien palautumisesta … ja pystyn/osaan/harjoittelen/pyydän apua/luotan/uskon….

Usein se mitä odotamme, sitä kohti kuljemme. Meillä on paljon tutkimuksia jotka osoittavat, että jos heijastamme muiden odotuksia omaan suoritukseen saatamme jäädä alhaisemmalle tasolle kuin mihin muuten kykenisimme. Uskalla siis uskoa itseesi ja onnistumiseesi.

Listaile asioita, mieti miten omat odotuksesi tipahtavat tavoitteihisi ja uskomuksiisi sekä miten aiemmin listattuja asioita (vahvuudet, energiaa antavat asiat yms) voisi käyttää näiden odotusten kanssa tuomaan onnistumisia.

Lähdemmekö suoritukseen tässä on vain hävittävää, täytyy voittaa… vai tässä ei ole kuin voitettavaa, lähden tekemään ehjää suoritusta.

“Yritä piirtää kynällä jossa ei ole terää etkä tiedä, että siinä pitäisi olla.”

Itsetuntemus on tunnistaa omat taidot, osaamiset ja tavat toimia. Se ei ole vain positiivista tai negatiivista, enemmänkin realismiä millainen olen. Ja kun tietää millainen on ja mitä haluaa viedä eteenpäin sen eteen on helpompi tehdä töitä, ja sitä pystyy kehittämään tai asiaan pystyy vaikuttamaan. Sitä mitä ei tiedä on vaikeampi muuttaa.

Kun itsetuntemusta kehittää, vaikuttaa se itseluottamukseen ja minäkuvaan, muistuttaen, että olet paljon enemmän kuin pelaaja tai urheilija. Olet ihminen jolla on paljon hyviä ominaisuuksia eikä yksi haaste tai epäonnistuminen määritä sinua vaan on matkalle tullut yksi hetki.

Arvosta itseäsi ja ole ylpeästi sinä.

Lainaan vielä alun sanoja:

“Ni se näköjään riitti, oli vaa oma ittensä”

Ihania hetkiä arjessa,

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2021 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi

 

Facebooktwitterlinkedin

Joulukalenteri 2020

Tervetuloa mukaan Joulukalenteriin 2020

Tänä vuonna joulukalenteri on äänitteenä ja löydät joka päivä uuden luukun takaa ajatuksen matkalla kohti jouluaattoa.

Voit laittaa omia tarinoita ja ajatuksia tai muistoja joulusta, tehdään matkasta yhteinen!

Klikkaa alta päivän video

Tervetuloa mukaan

Joulukuun 1. päivä

Tässä arjen erilaisuudessa ja muuttuneessa tavassa toimia, kiireen keskellä, saattaa välillä tärkein unohtua. Mikä on sinulle tärkeää joulussa?

Joulu syntyy monista asioista ja itselleni koen, että tärkein on tunne ja läheiset. Mistä syntyy sinun joulun tunne? Ja miten voit tehdä asioita jotka luovat joulun tunnetta?  Miten tunne voisi olla hetket arjessa jo matkalla jouluun?

Kuuntele joulukalenterin äänite klikkaamalla kyseistä päivää.

Joulukuun 2. päivä

Hymy tarttuu ja jaa hymyä sekä hyviä asioita ympärillesi!

Joulukuun 3. päivä

Tänään aiheena toivo, mitä on toivo ja mistä löydät toivoa silloinkin kun epävarma tai surullinen olo.

Joulukuun 4. päivä

Irtipäästäminen, mistä tavasta tai asiasta voit päästää irti ja vapauttaa energiaasi asioihin joita haluat matkalla jouluun.

Joulukuun 5. päivä

Juhlaa, asia jossa olet onnistunut tai saavutus josta olet ylpeä. Juhli itseksesi ja iloitse onnistumisestasi!

Joulukuun 6. päivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Hyvää Itsenäisyyspäivää Isoäitini yhden lempirunon saattelemana, Lauri Pohjanpään Syksy.

Joulukuun 7. päivä

Onnen resepti, mistä se sinulla koostuu… hyppysellinen…kauhallinen… ripaus… hauduta….

Joulukuun 8. päivä

Laita viesti ystävälle, jaa iloa ympärillesi!

Joulukuun 9. päivä

Tänään luukusta aukeaa läsnäoloharjoitus, ota hyvä asento ja hetki itsellesi, Ihanaa päivää!

Joulukuun 10. päivä

Voimavarat aukeavat luukusta kymmenen. Listaa asioita joita arvostat itsessäsi 😀

Joulukuun 11. päivä

Viikon ajalta onnistumisen kokemukset aukeavat tästä luukusta, kuuntele viikonlopun aloittaja ylhäältä!

Joulukuun 12. päivä

Jaksaa jaksaa, vaan, jos ei jaksa… luukusta avautuu villasukkapäivä! Kuuntele päivä painamalla ylhäältä päivämäärää, Ihanaa joulukuun päivää!

Joulukuun 13. päivä

Tänään olemme muistojen ääreen ja kultaisiin reunoihin niiden ympärillä <3

Joulukuun 14. päivä

Varaslähtö uuteen vuoteen!

Joulukuun 15. päivä

Tänään laitamme asioita tavoitteen ympärille, Ihanaa päivää!

Joulukuun 16. päivä

Tässä luukussa mahdolliset esteen ennakoidaan. Kivaa päivää 😀

 

Joulukuun 17. päivä

Arkeen mukaan,arjen valinnat suhteessa tavoitteeseen, Ihanaa päivää 🙂

Joulukuun 18. päivä

Tavoitetta kohti, aloittaminen ja sitten arjen pienet asiat!

Joulukuun 19. päivä

Tavoitteista kohti joulua!

Joulukuun 20. päivä

Luukusta aukesi: Hengähdä kiirehtimättä, pysähdy ja lataa akkusi!

Kuuntele koko luukku ylhäältä.

Joulukuun 21. päivä

Tänään luukusta aukesi mietintä tulevien pyhien odotuksista. Ihanaa päivää!

Joulukuun 22. päivä

Millaisen tunteen otat kiireeseen, voiko olla rennosti kiire tai sopivasti kiire… Ihanaa päivää!

Joulukuun 23. päivä

Kuulostellaan ja ollaan läsnä juuri aaton alla.

Joulukuun 24. päivä

Luukusta aukeaa kiitos matkasta ja Hyvää Joulua toivotus!

 

Ihanaa Joulun Odotusta, Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2021 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

Facebooktwitterlinkedin

“Se tunne, osuman tunne. Tiesin, että nyt lähti hyvin ja se on siellä.” 

Tunne

“Minusta tuntui, että ehdin.” “Mä vaan tiesin, että nyt osuu.” “Mä tiesin, että nyt pitää pelata varmasti, mutta silti syötin sen.” “Mä en tajua miten niin helppo meni.” “Se tunne, osuman tunne, tiesin, että nyt lähti hyvin ja se on siellä.” 

“You can’t make decisions based on fear and the possibility of what might happen.”

Michelle Obama

Pysähdyin yllä olevan lauseen äärelle yrittäen miettiä mitä Michelle Obama on tarkoittanut sanoessaan lauseen ettei päätöksiä voi perustaa pelolle eikä mahdollisuuksia toivolle mitä saattaa tapahtua. Tai pelkoja ja mahdollisuuksia ei voi perustaa “mitä saattaa tapahtua”.

Päätöksen teko

Arki on täynnä päätöksiä. Urheilu on täynnä päätöksiä. Työelämä on täynnä päätöksiä. Sanotaan, että muutos lähtee pienistä päätöksistä.

Alla olevat esimerkit ovat paljon urheilun kautta, mutta samat asiat pätevät meillä arjessa ja työelämässä. Meillä on tunnetiloja ja kohtaamisia joita jännitämme, tai pelkäämme epäonnistua. Miten käsitellä niitä? Tunne on sama riippumatta ympäristössä. Se, että pelkääkö epäonnistua työpaikan isossa esityksessä vai urheilukentällä ei muuta tunnetta. Alla oleva toimii siis sinulle myös arjessa, riippumatta ympäristöstä.

Mihin perustamme päätökset?

Teemme päätöksiä esimerkiksi kokemuksen, tiedon, taidon, neuvojen, tilanteeseen liittyvään tunteen ja havainnoinnin perusteella. Sami Kalaja on taitoharjoittelun luennoilla puhunut paljon myös aisteista ja havainnoista. Hänen eräs esimerkki havainnointikyvystä on esimerkiksi jalkapallon rangaistuspotkusta jossa huippumaalivahti katsoo tukijalan jalkaterän asentoa, kun huonompi veskari katsoo palloa.

Kun meille kertyy tietty kokemus, pystymme hyödyntämään havaintokykyä. Tiedämme mihin keskittyä, jotta saamme tarvitun tiedon. Tiedämme miten reagoida ja toimia. Meillä on huippumaalintekijöitä jotka tietävät vastustajan maalivahdin ja mitä aikovat tehdä. Kokemus ja havainnointi auttavat tyhjän tilan löytämisen kentältä tai harhauttamaan vastustajan.

Kaikki tietokaan ei tarkoita, että aina onnistuu, mutta se onnistuu useimmiten, esimerkiksi 8-9/10 asia onnistuu. Suoritusvarmuus. “Mä vaan tiedän, että se yleensä onnistuu.”

Mihin keskityt se lisääntyy

Taito-, havainnointi- ja keskittymiseharjoittelusta ynnä muusta siihen liittyvästä voisimme puhua paljon ja siitä riittäisi harjoituksikin, jatketaan niistä erikseen ja laitellaan siihen liittyvää verkkokursseille kun uudistetut sivut avautuvat. Palataan päätöksen tekoon ja suoritustunteeseen.

Mihin keskityt se lisääntyy, sanotaan. Niinhän se on. Jos koko ajan mietimme mikä kaikki voi mennä vikaan…  “kunhan en vain syötä vastustajalle” on huomaamatta keskittymisemme syöttämisessä vastustajalle, ja mitä silloin todennäköisesti teemme….

Esimerkiksi jännitys, virheen tekemisen pelko, epäonnistumisen pelko ovat usein läsnä urheilussa. “Mun pitää nyt näyttää jotta….” . Se kuitenkin muuttaa suoritustunnetta ja siten suoritusta. Mukaan tulee usein varmistelu ja yliajattelu. Kumpaan kannattaisi siten keskittyä, tunteeseen mitä saattaa tapahtua, vai mitä aiot tehdä.

Miltä hyvä onnistunut suoritus tuntuu?

Pysähdy miettimään (voit sulkea silmätkin) miltä onnistunut suoritus tuntuu. Miltä näytät eri katsojan silmistä oman tunteen lisäksi. Miten toimit, teet, reagoit. Vahvista tunnetta.

Jos yllä olevasta nousee esimerkiksi “olen rento”.  Mieti mitkä ajatukset ja asiat saavat sinut rennoksi. Jos sellainen on esimerkiksi musiikin kuuntelu. Voisitko kuunnella sitä ennen suoritusta. Ja jo matkan varrella, päiviäkin ennen, nähdä itsesi tekevän suorituksia rennosti ja niillä olotiloilla millä haluat.

Miksi tunne on tärkeä? Tunne vaikuttaa useisiin kognitiivisiin prosesseihin, kuten tarkkaavaisuuteen, muistiin ja päätöksentekoon. (Lauri Nummenmaa, Tunteiden psykologia, Tammi)

Voit lukea lisää aiemmista tätä sivuavista kirjoituksista rohkeudesta ja suoritusteesta sekä kun mikään ei riitä.

“Pidä mielesi asioissa joita haluat ja irti niistä joita et halua.” Hannah Whitall Smith

Salibandy pelaajana Tero Tiittu on kertonut pelatessaan käyneensä päiväunien aikana läpi tulevan pelin osa-alueet ja tilanteet. Mitä tekee ja toimii. On helpompi reagoida asioihin kun päässä “malli” tai hahmotus miten voisi reagoida. Pelissä kun joutuu tekemään pieniä päätöksiä koko ajan.

Mukavia päätöksenteko hetkiä,

ja päiväunia,

Katja

Tunne

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

Facebooktwitterlinkedin

Kun mikään ei riitä 2, itsekriittisyys

” Mä tein loistavan suorituksen. Kaikki tuuletti ja kehui. “nyt sä voit mennä seuraavalle tasolle” tai “tästä on hyvä jatkaa”. Minne? Mietin mielessäni, minne. Miten jatkaa, mä en yhtään tiedä miten mä tein tuon. Miten mä voin jatkaa paremmin…Tuntuu, että hengitys salpaa, ei mitään hajua miten jatkaa. Pää hajoaa pelkästä ajatuksesta ja kurkkua kuristaa. Treenit on sen jälkeen menneet ihan penkin alle, tuleva koitos jännittää sikana.”

“Mä vaan turhaudun. Kun tuntuu ettei onnistu niin se ärsyttää ja turhaudun itseeni. Haluan vaan niin kovasti onnistua ja pelata aina vain paremmin.”

“Miten siihen kiitokseen jää koukkuun. “

Kannattako iloita onnistumisesta?

Yllä olevia esimerkkejä löytyy useita. Kun haluaa tehdä paremmin ja paremmin niin välillä huomaa, että onnistumiset jää huomaamatta. Aihetta sivuttu aiemmin, löydät kirjoituksen tästä.

Kun on niin kova halu tehdä asioita paremmin unohtuu, että huomaamalla myös hyvä pääsee vielä pidemmälle.

Välillä syynä saattaa olla pelko iloita, “ettei nouse pissa päähän” tai “ylpisty”. Mutta kärjistysti sanoen,  eihän se nouse, jos tiedät, että olet tehnyt töitä asian eteen ja jatkat työtä. Kun pysähdyt onnistumisen äärelle niin voit miettiä missä olet onnistunut ja nauttia tunteesta. Se itseasiassa auttaa sinua tulevaisuudessa hyödyntämään huomioita uudelleen onnistumisessakin.

Maailma on täynnä asioita jotka voisimme tehdä paremmin tai oppia vielä enemmän. Totta. Mutta se ei poista todellisuutta, että asiat pitää oppia järjestykseksessä, etkä voi hypätä 10m, jos et osaa hypätä. Etkä voi oppia hyppäämään, jos et osaa ponnistaa. Ja et voi oppia ponnistamaan, jos et osaa seistä….jne. Kankea ja kärjistetty esimerkki, mutta sisältö toivottavasti löytyy. Siksi onnistumisten huomaaminen välissä on tärkeää. “Mä osasin” eikä “mitä voin tehdä enemmän” tai “miksi en hypännyt heti 10m”.

Oppimiseen kuuluu myös tasaiset vaiheet jolloin taito sisäistyy. Ole siis onnellinen hetkistä kun opit. Kun tietää mitä osaa ja mitä ei niin on helpompi harjoitella. Ja kummassa mielen tilassa opit paremmin? Harmistellen mitä et osaa vai iloiten onnistumisesta ja tunteella, että opit. Kumpi tunnetila antaa virtaa ja katsoo eteenpäin?

Kannattako siis iloita onnistumisesta?

Muutos vaatii aikaa… ja jälleen, myös pysähtymistä.

 

“Anna itsellesi lupa epäonnistua jotta voit onnistua.”

 

Viisi harjoitusta muutokseen

Seuraavassa muutama kohta joilla pääset alkuun:

  • Vahvuuksien huomaaminen
  • Näkökulmat
  • Lupa epäonnistua
  • Oppiminen
  • Mielikuva

Aiemmin kirjoitin omien ja toisten vahvuuksien huomaamisesta. Siitä on hyvä alkaa.

Toinen asia, näkökulmaa epäonnistumiseen. Mikä mielestäsi on virhe? Mitä huonoa on virheestä, mitä hyvää? Millaisen mahdollisuuden epäonnistumisesta oppiminen antaa? Mitä on onnistuminen? Millaisen tunteen se antaa ja mikä määrittää onnistuneen suorituksen? Miten huomaat onnistumisen?

Anna itsellesi lupa epäonnistua. Usein ennen kuin osaamme jotain, meidän tulee harjoitella. Ja kun harjoittelemme niin en tiedä yhtään ihmistä joka oppisi uuden taidon heti ensimmäisellä täydellisesti. Eli epäonnistuminen kuuluu onnistumiseen. Anna itsellesi lupa epäonnistua jotta voit onnistua.

Ota oppi matkaan. Kun epäonnistuminen tulee, jos tilanne sellainen, niin mieti mielessä mitä voi tehdä seuraavalla kerralla toisin.  Huomaa myös tilanne mistä olet lähtenyt. Oletko kehittynyt yhtään aloittamisesi jälkeen. Miten olet?

Mielikuva, näetkö itsesi onnistumassa. Sulje silmät ja hengitä rauhassa. Voit tehdä keskittymisharjoituksen ensin.  Rauhoittumisen jälkeen näe itsesi tekemässä onnistunut suoritus. Miltä se tuntuu. Mitä kuulet ja tunnet. Voit katsoa itseäsi myös muiden silmin, yleisön, joukkueen, valmentajan… Nauti tunteesta.

Lisäksi tähän voidaan rakentaa työkaluja itsepuheen, tunnemuutoksen, rutiinien ja tavoitteenasettelun kautta. Kuuntele omaa sisäistä puhetta. Miten puhut itsellesi näissä hetkissä ja miten haluaisit puhua.

Aiempia kirjoituksia  Jännityksestä, kiitoksen vastaanottamisesta, suoritustunteesta ja rohkeudesta löydät sanojen alta.

Kukaan ei onnistu aina tekemään 110% suoritusta. Määritä siis itsellesi onnistumisen kriteerit ja huomaa myös oppimisen asiat matkalla onnistumiseen.

Onnistumisen hetkiä,

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

 

 

 

Facebooktwitterlinkedin

Lapaset ei lämmitä laukussa

“Sormet ovat aivan jäässä. Avaat ja suljet käsiä, yrität lämmitellä. Kylmä tunne leviää käsivarsia pitkin koko kehoon. Mietit lapasia jotka ovat laukussasi. Tiesit, että ulkona on kylmä ja silti hanskat ovat kassissa. Asia kävi mielessäsi lähtiessä ulos, mutta….”

 

“Kuinka paljon meillä on tietoa asioista, ja ajatuksia jotka ohitamme.”

 

Usein meillä on tietoa asioista, ja ajatuksia, jotka ohitamme. Esimerkiksi jokainen meistä tietää pääpiirteitään mitä kannattaisi, ja ei kannattaisi syödä. Tiedämme, että uni on hyvästä tai liikunta pienimmässäkin määrin auttaa meitä voimaan paremmin. Tiedämme. Vaan emme jostain syystä aina valitse tiedon mukaista, meitä auttavaa toimintaa. Valitamme särkevää selkää venyttelemättä tai väsymystä nukuttuamme liian vähän.

 

Miksi

Miksi on aivan loistava sana. Miksi -sanalla saa huomaamatta paljon tietoa tavastamme toimia ja samaisella sanalla saamme tarvittaessa tukea uuteen tapaan toimia.

Miksi en lähde liikkumaan? Miksi en ota lapasia mukaan? Miksi en mene ajoissa nukkumaan?

Pysähdy miettimään miksi et tee jotain. Mikä on sinun miksi, minkä tunteen se tuo ja mikä tunteen aiheuttaa. Miksi haluaisit kuitenkin tehdä kyseistä asiaa. Mitä asian tekeminen antaa sinulle nyt tai myöhemmin.

Tarinaa arjesta:

Erään urheilijan kanssa puhuimme hänen lajilleen erittäin tärkeästä liikkuvuuden harjoittelusta ja venyttelystä. Hän tiedosti tärkeyden, mutta tekeminen jäi satunnaiseksi. Ominaisempaa tälle urheilijamiehelle oli salitreeni kovalla sykkeellä ja kaikki ko. tunnetta tuova urheilu. Hänen selkänsä kuitenkin kipeytyi säännöllisesti aiheuttaen vaikeuksia harjoitella täysipainoisesti. Valmennuksessa kävimme läpi tavoitteita, vahvuuksia yms. ja hän löysi uuden näkökulman miksi-sanan kautta.

Hän haluaa harjoitella koska tavoitteena maajoukkue. Tykkää lajista ja harjoittelusta. Täysipainoista harjoittelua haittaa selän kipeytyminen.

Miksi sinun pitäisi harjoitella? Jotta pääsen maajoukkueeseen.

Mitä asioita pitäisi harjoitella? Monipuolisesti ja myös omatoimisesti, lihasvoimaa, liikkuvuutta jne (nyt taukoja kun piti parannella selkää).  

Haluat päästä maajoukkueeseen ja se vaatii, että pystyt harjoittelemaan monipuolisesti ja terveenä. Mikä estää? Selkä kipeytyy helposti.

Miten selkä pysyisi kunnossa? Huolehtimalla palautumisesta, liikkuvuudesta, venyttelystä.

Lamppu syttyi ja hetken hiljaisuus.

Sitten tipautimme asiat arkeen ilman, että ne tuomat isoja haasteita, päin vastoin, menivät muiden tekemisten rinnalle huomaamatta. Tämän keskustelun aikana hän huomasi miksi venyttely olisi tärkeää eikä vain jotain minkä valmentajat käskevät, tylsä inhottavalta tuntuva asia. Sillä on häntä tavoitteeseen auttava iso tehtävä. Tekemällä arjessa venyrtelyä ja huoltavaa harjoittelua kroppa pysyy kunnossa ja hän pystyy treenaamaan paremmin, ja tavoittelemaan maajoukkuetta terveenä.

Tieto

“Millään tiedolla ei ole merkitystä, jos emme hyödynnä tietoa.”

Viime viikolla lyhyesti mainitsin itsetuntemuksen, toimintamme tiedostamisen perustan.  “Kyllä minä itseni tunnen”, saatat tuhahtaa mielessäsi tai todeta “mitä tuolla edes tarkoitetaan.

Hyvä, jos tunnet, loistavaa. Itsetuntemus on pysähtymistä ja tiedostamista itsensä äärelle, miksi reagoimme kuten reagoimme, miksi tunnemme tai toimimme kuten toimimme. Se on ymmärrystä omasta ajattelusta ja tunteista. Jatkuvaa, koska sinäkin kasvat ja muutut.

Itsetuntemus on tärkeää siinäkin, sillä kun tiedostat oman toimintasi, niin vasta sen jälkeen voit vaikuttaa toisen toimintaan.

Urheilijoiden kanssa olemme usein tavoitteen äärellä miettien tukeeko heidän toimintansa tavoitetta. Miksen en tee jotain vaikka tiedän, että se olisi minulle hyväksi kuten esimerkki tarinassa.

Jotta lapaset eivät jäisi laukkuun niin pysähdy ja mieti minkä asian haluaisit mukaan arkeesi?

Mitkä ovat sinun MIKSi?

Mitä et tee vaikka haluaisit?

Miksi asia olisi hyväksi?

Miten tipautat yhden asiaa edistävän asian arkeesi?

Lisää voit lukea esimerkiksi rutiini-kirjoituksesta.

 

Ensiviikolla toive aihe, Itsekriittisyys. Kun mikään ei riitä tai kun et osaa iloita saavutuksista vaan aina pitäisi tehdä paremmin.

 

 

Ihanaa viikkoa,

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

Facebooktwitterlinkedin

Vahvuuksien vahvistaminen

“Millä tunteella “hyppäät” korkeammalle? Tunteella, että pelkäät tai mietit mitä muut sanovat? Vai tunteella, että onnistuminen on mahdollista.”

Tunteella

Tunne – tuo omituisuus joka vaikuttaa meidän rationaalisiinkiin päätöksiin. Aiemmin kirjoitin pelon tunteen ja epävarmuuden tunteen vaikutuksesta. Tänään olemme vahvuuksien äärellä, mutta siinäkin uskallus tiedostaa mahdollisuus epäonnistua auttaa onnistumaan. Uusi asia jännittää meistä useimpia. On se sitten uusi kausi, valmentaja, joukkue tai tilanne, riippumatta ympäristöstä jossa toimimme (urheilu/työ/koti).

Vahvuuksien tiedostaminen auttaa meitä kohtaamaan arjen uudet tilanteet ja kasvamaan.

Joskus vanhankin taidon toteutus epävarmalla tunteella on vaikeaa. Mietitään esimerkiksi urheilua, riippumatta lajista, välillä on päiviä,että osattu heitto, lyönti tai potku ei vain onnistu. “Tänään ei vain tuntunut….”. Niin ei ihme, että uusi taito tai paljon puhutun mukavuusalueen ulkopuolelle meno.

“Tunne on hyvästä. Jokainen voi löytää työkalut joilla hallita omaa tunnetta.”

Vahvuuksien vahvistaminen

“Vahvuuksien löytäminen on itsetuntemuksen vahvistamista.”

Alle siis listailin asioita vahvuuksien vahvistamiseen, aiemmissa kirjoituksista olleita erilaisia tarinoita tai tapoja. Ensi viikolla mietimme asioiden viemistä käytäntöön “Lapaset eivät lämmitä laukussa”- blogissa.

Vahvuuksien löytäminen on itsetuntemuksen vahvistamista.

Itseluottamus ja itsetuntemus ovat perusta, eivät ylpeilyä ta itsensä kehumista, asioiden näkemistä vain omien “positiivilasien” läpi. Uskalla siten huomata omat hyvät puolesi. Uskalla pysähtyä alla olevan listan äärelle. Välillä omat vahvuudet ovat itselle niin itsestään selvyyksiä ettei niitä huomaa. Huomaamme vain hyvät ominaisuudet tai taidot joita toisella on. Siksi pysähdymme mietimään asiaa itsemme kannalta, ja katsomme samalla myös ympärillemme. Katsomme omia hyviä puoliamme ja myös ympärillä olevien ihmisten. Voit sanoa asian toiselle ääneen ja auttaa häntä huomaamaan hänen vahvuudet.

Vaikka usein saatamme ajattella “ettei kukaan muu mieti näin tai ole epävarma”, niin yllättävän usein muillakin on samanlaisia mietteitä, pelkoja tai epävarmuuden tunteita. Yhdessä olemme enemmän, tässäkin.

Alla kertausta aiemmista kirjoituksista vahvuuksien vahvistamiseen ja tunnistamiseen, oman ja toisen.

– Listaa asiat missä olet hyvä

Olen hyvä…. Uskalla kirjoittaa paperille ja ilman suodattavaa itsepuhetta kirjoita kaikki asiat joissa olet hyvä.

-Olet hyvä

Kerro toiselle missä hän on hyvä. Tämäkin harjoitus on ollut useamman kerran blogissani, voit lukea niitä lisää miten olen käyttänyt joukkueille, luennoilla sekä työyhteisöissä. Löydät eri ideoita, vahvuuksien purkista joukkueen positiivilappuihin aina joulukalenteriin.

Huomaa myös kuinka paljon antaa myös itselle toisen hyvien puolien huomaaminen ja sanominen ääneen.

– Pysähdy miettimään, kenellä on ominaisuuksia joita haluaisit itselle

Koska huomaamme toisten taidot ja hyvät puolet helpommin kuin omamme niin mieti mitä ominaisuuksia ihailet keneltäkin ihmiseltä. Mieti myös miksi ihailet ja haluaisit saada itsellesi. Onko sinulle mahdollisesti jo jotain siitä ominaisuudesta?

– Vahvuuksiasi

Listaa vahvuuksiasi, ja mitä vahvuuksia haluaisut vielä vahvistaa… ja miksi

– Saavutukseni

Listaa mitä olet saavuttanut. Ensimmäisenä mieleesi saattaa tulla “etten mitään”, mutta mietipä uudestaan. Varmasti olet. Jos sinun on vaikeuksia löytää niin laita minulle viestiä, autan mielelläni. Ajattele lähelle ja kauas. Nyt ei puhuta vain isoista saavutuksista tai valmistujaisista vaan myös pienemistä. Anna itsellesi lupa huomata arjen pienetkin onnistumiset.

– Arjen pienet asiat

Mieti päivän päätteeksi päivän a) onnistumiset  (useampi) ja b) asia josta voit olla tyytyväinen tai ylpeä (vähintään yksi). Mitkä tekijät vaikuttivat, että asiat onnistuivat?

Poimin  sinulle myös muutaman linkin vanhoihin kirjoituksiin jotka sivuavat aihetta, jos haluat lukea lisää: Vahvuuden määritelmä, Rohkeus, Tänään puen ruman paidan . Myös Norsun -tarina kannattaa käydä lukemassa, vaikka emme olisi jotain osanneet joskus, se ei tarkoita ettet voi osata sitä nyt.

“Mitä tekisit tänään, jos tietäisit,että onnistut.”

Ihanaa matkaa vahvuuksiesi äärelle, ensi viikolla “Lapaset eivät lämmitä laukussa”.

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

Facebooktwitterlinkedin

Tavoitteena tasapaino

“Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan ei halua tulla vanhaksi. ” Jonathan Swift

Wikipedia kertoo tasapainosta seuraavaa:

Tasapaino tarkoittaa yleisesti tilaa, jossa eri suuntiin vaikuttavat muutosta aiheuttavat tekijät kumoavat toisensa.

Tasapainon käsite esiintyy monilla matematiikan ja luonnontieteen aloilla, esimerkiksi:

(lähde:wikipedia)

“Muutos alkaa hetkestä kun alamme miettimään toiveita tulevaisuudelle, mistä haluat eroon ja mitä tilalle.”  

Tasapaino mielessä

Mitä tasapaino tarkoittaa sinulle? Mistä syntyy tasapaino arjessa?

Joidenkin yllä olevien asioiden tai näkökulmien kautta saatamme katsoa maailmaa kun puhumme tasapainossa. Mutta mikä voisi olla arjen tasapainomme?

Elämme aikaa jossa joudumme miettimään arkeamme uudestaan, tiedostamme ettemme voi hallita kaikkia asioita. Mutta mitä voimme? Voimme lieventää epävarmuutta esimerkiksi pysähtymällä miettimään mitkä asiat tuovat arjen tasapainoa ja turvallisuutta.

* Millainen on tasapainoinen arkeni? Mitä haluan, että siihen kuuluu ja mistä asioita se syntyy?

* Mitkä asia vievät sitä tunnetta pois?

Mieti asioita eri näkökulmista (terveys, perhe, työ, talous, ravinto, liikunta…).

Mihin asiaan haluat lisää huomiota ja mihin vähentää? Tasapainohan ei ole vakio vaan muuttuu ja elää, hetkessä ja tilanteissa. Ei ole oikeaa tai väärää vaan tietoisuus ja valinnat.

Tasapaino on mielessä. Se on tunne.

Anna Perho on todennut kirjassaan mukaeltuna vapaasti muutoksesta, että muutos alkaa kun teemme tulevaisuuteen toiveita. Jos haluamme eroon siitä mitä sinulla on nyt, niin mieti mitä toivot tilalle.

Aiemmin olen kirjoittanut kiireestä ja lainannut Pirkka-Pekka Peteliuksen lausetta, kiire ja paljon tekemistä on eri asia. Voit lukea kiireestä tästä.

Lupa pitää itsestä huolta

Aiemmista kirjoituksista Rohkeus tai Aika on… kirjoituksien harjoitus saattaa auttaa sinua arjen tasapainon miettimisessä.

Monta kertaa unohdamme itsemme ja annamme arjen kiireen ja muiden tarpeet viedä ohi oman hyvän olon. Lykkäämme asioita “sitten kun”, huomaamattakin. Arjesta tulee suorittamista.

Mitä, jos muutamme näkökulmaa.

Olen aiemminkin puhunut, että happinaamarin laittamisella ensi itselle on syynsä. Kun sinä voit hyvin vaikuttaa hyvinvointisi myös ympäristöön. Tunne tarttuu. Voit auttaa muita enemmän silloin kun jaksat ja olet läsnä, et vain selviydy.

Anna itsellesi aikaa….pysähtyä, tehdä uusia muutoksia, luoda uusia tapoja ja tiedostaa mikä auttaa sinua arjen tasapainoon. Arki ja kiire jatkaa ympärillä, tunne jonka ne sinulle antaa, määräät itse.

Mistä syntyy sinun arjen tasapaino?

Ihania hetkiä arjessa,

Katja

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

Edit 23.6.2020 kirjoitusvirheitä

Facebooktwitterlinkedin

Kun maailma on rikki

”Torstai, tuntui, että joka kerran kun avasin puhelimeni jotain oli tapahtunut lisää. Tunteena epäusko. Perjantai, onneksi työskentelin lasten ja nuorten kanssa niin ajatus pysyi työssä. Kevät muuttui. Työt peruuntuivat yksi toisensa perään. Kalenteri tyhjeni keväästä ja samalla tulot menivät, laskut jäivät. Viikonloppu meni sumussa ja seuraava viikko tuntui kuukaudelta.

Aurinko alkoi taas pilkistää, tuli uusia asioita, osa vanhoista siirtyi verkkoon. Maailma muuttui, minun, sinun, meidän. Minua tarvitaan myös muualla, laitoin hoitajan puvun päälleni ja siirryn myös sinne muutamaksi päiväksi viikossa. Maailma muuttui, minun, sinun, meidän ”

Samaan aikaan kun vedet puhdistuvat Venetsiassa, ihmisiä kuolee ja talous muuttuu. Joudumme uuden äärelle ja uusien tuntemusten vastaan. Osa lamaantuu, osa toimii, osa puskee eteenpäin miettimättä, osa ihmettelee ”miksi tälläinen hössötys”.

Viikossa tapahtui paljon, torstaista torstaihin väli tuntui useammalta viikolta. Kaikki muuttui. Suuret kriisit tuovat ihmisistä erilaiset puolet esiin, hyvät ja huonot. 

Ohjeet, suositukset ja rajoitukset tulivat arkeemme. Epävarmuudesta päivittäinen olotila. Mistä siis syntyy luottamus ja toivo.

Tyhmyyden vastakohtana Tietämättömyys

Joku on sanonut, että tyhmyys on sitä ettei halua oppia tai ei välitä, Tietämättömyydessä on halu oppia kunhan tietää. 

Nyt kysytään halua oppia ja uskoa. Muuttaa tapaa toimia.

Musta Joutsen ilmiönä tapahtui. Näimme, muttemme nähneet.

Sportspotista tuli mielessäni yksi ”halun muuttua” ilmentymä. Perjantai illan puhelussa tunnelmasta ”koko kevään myynti peruttu” siihen sunnuntai-illan kommenttiin, ”tehtiin uusi tuote, miltä kuulostaa?” Rohkeus, luottamus, innostus, uskallus pysähtyä, oivaltaa ja lähteä toteuttamaan.

Epävarmuus vastaan Luottamus

Jotta saadaan kädet ylös ja voidaan tuulettaa on usein takana hetkiä jolloin on tuntenut tappion, epävarmuuden tai epäuskon. Silti taustalla on ollut usko paremmasta ja luottamus hyvään. Asioita jotka saavat vetämään lenkkarit jalkaan satoi tai paistoi, koska se on se mikä vie tavoitetta kohti.

Satuin kirjaa kirjoittaessani törmäämään Helvi Salmisen kirjoitelmaan Luottamus epävarmuuden hallinnan strategiaana (Helsingin yliopisto 2015), jossa hän luettelee luottamuksen käsitteinä mm. aikomus luottaa, luottamusta osoittava käyttäytyminen, usko luotettavuuteen jne. Menemättä sisälle hänen kirjoitelmansa käsitteisiin tai muuhun, irrotan vain edellä mainitut sanat tähän yhteyteen.

Mistä syntyy sinun aikomus luottaa? Miten se näkyy käytöksessäsi? Muutatko toimintaasi tai ajatuksiasi?

Mistä syntyy sinun luottamuksen tunne? 

Listaa asiat ja pysähdy miettimään miten voisit tässä tilanteessa lisästä niitä.

Hallinta vs Kaaos

Arkkiatri, lääkärikunnan vanhin, Risto Pelkonen toteaa ”epäitsekkyyden (altruismi) asuvan ihmisen ytimessä ja olevan eloonjäämisen ehto. Kuka voi saada tämän epidemian laantumaan? Minä itse, meistä jokainen.” HS 22.3.2020

Kun ympärillä vaikuttaa olevan kaaos, millä saat tunteesi hallintaan. Urheilussa käytämme välillä sanaa hallittu kaaos, mutta kaaos on aina kaaos negatiivisineen vivahteineen.

Sanakirja määrittää kaaoksen maailmankaikkeuden perustilaksi niin mitä, jos muutamme siihen suhtautumistamme. Negatiivinen tunne vaihtuukin neutraaliksi, ja voimme pysähtyä miettimään millä asioilla saamme omalta osaltamme kaaoksen hallintaan. 

Mitkä vaikuttavat minun hallinnantunteeseen eli siihen, että koen pystyväni vaikuttamaan asioihin. Se on tärkeää jo tunteena vaikuttaen stressitasoon ja suorituskykyyn, uneen ja arjen toimintoihimme.

Sanoja vs Tekoja

Kuuntelin äsken erästä webinaaria jossa ilmaisen webinaarin jälkeen oli mahdollisuus liittyä kurssille. Webinaarin lopuksi kyselyosuudessa tuli kysymys tai kommentti, että ilmeisesti hyviä tuloksia saaneilla on ollut joko paljon aikaa tai rahaa, että ovat saaneet tulokset.

Totta. Heillä varmasti oli  ainakin aikaa koska ainoa tapa saada muutos on tehdä asioita eri tavalla kuin ennen ,ja se yleensä vaatii aikaa opetella uusi tapa tai rutiini. (Eräs aiemmista rutiinikirjoituksistani löydät täältä.)

Tony Robbins on sanonut, että ”muutos alkaa päätöksen teon hetkellä”. 

Kaikki hyvät oivallukset ovat vain hyviä oivalluksia ilman konkretiaa, jos et tee niille mitään.

Sanojen sijaan tekoja. 

Maailma muuttuu, minun, sinun, meidän.

Millaisen arjen sinä haluat ja mitä aioit tehdä sen eteen. Mistä syntyy luottamus ja hallinnan tunne.

Luota itseesi, tiedät kyllä.

Toivotan sinulle paljon hyviä hetkiä asioista huolimatta,

pidetään huolta itsestä ja toisistamme, yhdessä olemme enemmän,

Katja

rohkeus

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. ProCoachK -palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

Tulossa syksy 2020, julkaisun ajankohta siirtyi tilanteesta johtuen
Facebooktwitterlinkedin