Pukukoppi

katja pasanen

“Se mitä kaipaan eniten on joukkuetoverit, ja se …en kaipaa voittoja tai tappioita. Mutta pukukoppi – ja bussimatkat kotiin, se oli kaikkein parasta.” Cooper Manning, ESPN dokumentti

 

Pukukoppi

Katselin edellä mainittua dokumenttia vielä silloin kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta vaikka se tuli tallenteeksi en voinut jättää kesken. Cooper Manningin lause kyyneleet valuaen dokumentissa, hänen muistellessaan hetkeä joutuessaan luopumaan urheilusta yllättäin, asia jota rakasti. Hänen sanansa kuvaa kaikkea sitä mistä urheilussa useimmille meistä on kyse, ihmisistä ympärillä.

Kun estradilla on ihmiset ei kyse ole voitoista ja tappioista vaan asioista matkalla hetkeen. Haastatellessani Alpo Suhosta Mielen Pelikirja kirjaan oli kuuntelu iloa ja vahvistusta miten itsekin näen, hän on ehtinyt miettiä asiat paljon pidemmälle, puhuu isolla kokemuksella ja puhunut sekä toteuttanut niitä asioita jo paljon ennen muita. Hänen sanoin, “Jalat eivät luistele vaan ihminen laittaa jalat luistelemaan”, kentällä on aina enemmän kuin pelaaja lajin näkökulmasta.

Kun puhumme hallilla vanhojen pelikavereiden kesken  mitä kaipaamme vanhoista ajoista nousee usein pukukoppi ja sen tarinat. Se on paikka jossa luotiin elinikäisiä ystävyyksiä ja joiden kanssa juttu jatkuu samasta mihin se on edellisen kerran jäänyt, vaikka välissä olisi vuosia.

Siellä on jaettu ilot ja surut, myös urheiluun liittyvät… tappion taakka on ollut joskus vaikea kantaa ja voittojen edessä ilo on yhteinen riemu jota on vaikea kuvailla. Kauden aikana kopissa olevia asioita ei tiedä kukaan muu, hetkiä joita eletty tai kohtaloita joita koettu. Ulospäin näkyy vain pienet hetket ja tulokset.

joukkue - blogi - katja pasanen - pukukoppi

Yksi palapelin pala

Mistä urheilusta on kysymys… yhdessä olemisesta, kokemuksista, muistoista, tavoitteista, arjesta, vaatimuksista, saavutuksista, tarinoista ja hetkistä matkalla seuraavaan. Kopissa me olemme me.

Rakastan urheilun lisäksi katsoa urheilua, mutta kaikkein eniten rakastan tarinoita tapahtumien takana. Haluan kuulla miten joku on kulkenut matkansa sinne minne on kulkenut ja olen aidosti ylpeä urheilijoistani joiden kanssa saan työskennellä, riippumatta tasosta tai lajista, ja iloinen heidän onnistumisistaan, seuraten heidän suorituksiaan… olen kiitollinen, että saan elää urheilun tarinoiden mukana edelleen… vaikka vakio lausahdukseni onkin “olevani hallihengailija” ja tarjoten asioihin “miten, jos annan näkökulman…”.

Puhuin erään valmentajan kanssa viikolla, hän purki mietteitään kun  hänellä oli tunne ettei saa autettua tai oivalletettua urheilijoitaan tarpeeksi, etteivät he tavoitelleet omaa potentiaaliinsa kuten pystyisivät. Puhuimme kuinka voimme tehdä parhaamme, auttaa ja antaa työkaluja, olla läsnä ja tarjota ympäristö jossa mahdollisuus ja tilaa kasvaa, mutta emme voi kasvaa heidän puolestaan. Voimme seisoa lähellä, mutta emme voi seisoa heidän puolestaan. Voimme kannustaa ja toivoa heidän ottavan seuraavan askeleen, mutta emme voi tehdä heidän puolestaan, riippumatta kuinka lahjakkaita ovatkaan. Riittämättömyyden tunne kulkee joskus valmentajan kädessä pitäen kiinni kuin liimattu hanska, mutta samalla tavalla urheilijan onnistumisen hetket nostavat korkeammalle kuin isoinkaan talo.

Koen, että valmentaminen on kasvamista yhdessä. Se ei ole minun unelmani vaan urheilijan jossa olen yksi palapelin pala. Minä en tee häntä paremmaksi, hän tekee sen itse, mutta autan osaltani.

“Koen, että valmentaminen on kasvamista yhdessä.”

kärpät- blogi - katja pasanen - pukukoppi

Riippumatta ympäristöstä

Eläisinkö omat urheilijan päiväni toisin? Eläisin osaksi, ottaisin arjen valinnat huomioon omassa toiminnassa urheilun näkökulmasta…mutta ihmisiä en vaihtaisi. Kaipaan naurua, hassuttelua, naljailua, yhteisiä tarinoita ja kaudesta toiseen samoja vitsejä…onneksi on harrastepelit ja tapahtumat.

Urheilijoilleni pyrin muistuttamaan hetkien ainutlaatuisuudesta, huomata nauttia ja olla ylpeä itsestä. Vaikka arki tuntuu samalta kuin aiemmin, se on silti ainutlaatuinen samoin kuin ihmiset ympärillä. Sama tulisikin muistaa missä ympäristössä sitten olemmekin.

Tunne. Se on se mitä useimmat sanovat kaipaavansa urheilun jälkeen, tunnetta jota ei saa muualta ja se tunne syntyy ihmisistä ympärillä.

Nautitaan hetkistä arjessa!

Katja

pukukoppi

Muita kanavia:

Facebook: Paras Sinä – Believe in Yourself sekä Mielen Pelikirja ja instagram: @parassina @mielenpelikirja ja @thegamebookofmind

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyi vuonna 2021 Value Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta. Toimii usean urheilijan, joukkueen ja valmentajan mentaalivalmentajana.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

Facebooktwitterlinkedin