Urheilussa

“Kiitos, että autoit näkemään asiassa toisen puolen, mahdollisuuden kasvaa lamaantumisen sijaan.”

Moni on tiedustellut minulta miten urheilussa nyt kun ei pääse harjoittelemaan normaalisti tai miten “pakko pysähdys” näkyy urheilijoissa.

Vastauksia on varmaan niin monta kuin urheilijoitakin, ja lajeissakin on eroa. Osalla loppui kausi kesken, mutta toiveissa on, että uusi alkaa suht totuttuun aikaan. Osalla kauden aloitus oli pitkään epävarma ja silti piti valmistautua täysillä. Osalla kaikki siirtyi, niin kauden päätavoitteet kuin aloituskin. Paljon epävarmuutta ja pelkoa. Pelko terveyden lisäksi urheiluun liittyen, mitä teen ja milloin alkaa. Harjoitteluun, teenkö oikein, riittävästi tai liikaa. Totuttuun sosiaalisuuteen, olla ilman yhteyttä muihin totutusti, yksinäisyyttä tai arjen rutiinien häviämistä. Osalle antoi ensimmäiset hengähdystauot vuosiin. Mahdollisuuden rytmittää harjoittelu itselle sopivaan aikaan eikä totuttuun yhdessä sopivaan aikaan. Mahdollisuuden pysähtyä, ja palautua, kun matkustaminen tai siirtymiset tapahtumiin jäivät pois. Pysähtyä oppimaan lisää itsestä.

” Samalla urheilullisuus on ollut taustalla punaisena lankana ja ilo ollut isossa osassa.”

Urheilijat pääsääntöisesti löysivät ajasta hengähtää myös hyvää. Puhuttiin miten opittu itsetuntemus suorittavan arjen keskellä auttaa eteenpäin urheilijana ja tavoitetta tukevan arjen luomisessa. Mietitty joukkueelle yhteisöllisyyden säilyttämistä… ja täytyy sanoa, että osalla joukkueilla on ollut niin loistavia tempauksia näinä viikkoina, että uskon niiden kasvattaneen “ME” -henkeä enemmän kuin moni “läsnä ollen” olleet asiat ja tunnit. Samalla urheilullisuus on ollut taustalla punaisena lankana ja ilo ollut isossa osassa.

Luottamus omaan toimintaan ja tulosten näkyminen on ollut itseluottamusta palvelevaa, itsetuntemuksen lisäksi. Pakollinen pysähtyminen urheilijalle on siis ollut kasvun paikka jonka tulokset näkyvät myöhemmin. Osalle se ehkä ollut tekosyy, ja toki senkin tulokset näkyy myöhemmin.

“Pelko kadottaa taito muuttaa suorituksen tunnetta.”

 

Taito, katoaako se….

Enemmän kuin urheilijoiden kautta, niin osalle vanhemmista, on tullut peloksi kadottaako nuori taitonsa nyt kun ei treenaa siellä salilla tai hallilla. Olen joskus kirjoittanut  ja käynyt puhumassa urheilevan nuoren tukemisesta. Taito ei katoa muutamassa viikossa. Tuntumaa joutuu ehkä hakemaan. Eihän taitoa katoa, jos käsi murtuu ja on kipsissä jokusen viikon.

Miten meille on helpompi antaa siinä kohtaa lapselle tilaa pysähtyä ja luottaa, että taito palaa kun kipsi on poissa. Samahan pätee polkypyöräilyyn tai uintiin. Luotamme, että osaamme ne joka kesä vaikkemme tee niitä koko talvena.

Pelko kadottaa taito muuttaa suorituksen tunnetta. Taito ei katoa, tunne tekemiseen muuttuu. Se muuttaa suorituksen. Siinä kohtaa ” mä en enää pysty tai osaa ” tulee osaksi puhetta. Tunne tarttuu. Jos haluat lukea lisää, muutamia kirjoituksia tunteesta Kasvun asenne , Läsnäolo , Tunnetaidot urheilussa , Itsetunto  on osa aiempia kirjoituksia aiheesta, mutta suoristustunteesta ja urheilijan arjesta löytyy myös sekä tunteen vaikutuksesta suoritukseen.

“Hauskuus ei vie pois tavoitteellisuutta tai tuloksia vaan tukee sitä.”

Alla osa listaa jossa urheilijoiden kanssa mietittiin keinoja kilpailusuoritukseen, poimin listasta muutaman sopimaan tähän hetkeen ja tilanteeseen:

  • olen rauhallinen
  • vedän syvään henkeä
  • realisoin (mitä tapahtuu, jos… ei mitään)
  • kehun itseäni
  • mietin hyvät puolet
  • mitä voin oppia
  • vahvuuteni
  • mitä seuraavaksi
  • itsepuhe

Onko yllä olevissa jokin keino jota voit hyödyntää muuttaessasi tunnettasi asioihin?

Kun viime kirjoituksessa kirjoitin, ei ole vanhaa tai uuttaa, on tämä hetki. Miten teet tästä hetkestä arvokkaan suhteessa tavoitteeseen. Se ei ole pelkkää suorittamista vaan myös pysähtymistä ja tunnistamista.

”….On ratkaisevan tärkeää, että pelaat huvittaaksesi itseäsi, nauttiaksesi, ollaksesi onnellinen. Niin lapset tekevät, ja minä samoin.” – Lionel Messi (Forssell 2014, 197) Leikki osana lasten ja nuorten urheilua- blogi kirjoitus 6/2018.

Urheilu on kivaa, pidetään se sellaisena. Hauskuus ei vie pois tavoitteellisuutta tai tuloksia vaan tukee sitä. Hauskuus syntyy oikeasta määrästä harjoittelua ja lepoa. Luottamusta, vastuuta ja ohjeistusta. Otetaan tästä ajasta oppi matkaan.

Mukavia hetkiä arjessa,

Katja

Tulossa syksy 2020

Kirjoittaja on ammattivalmentaja joka on erikoistunut mentaalivalmennukseen sekä perehtynyt valmentajan toiminnan vaikutukseen pelaajiin urheilun näkökulmasta.

Mielen Pelikirja Valmentavasta johtamisesta sekä Urheilijan mielen pelikirja ilmestyy vuonna 2020 Basam Books kustantamana.

Luennoi yrityksissä ja tapahtumissa, kouluttaa tiimejä, esimiehiä ja johtajia urheilun näkökulmasta.

Kirjoittaja toimii mentaalivalmentajana joukkueissa sekä valmentaa henkilökohtaisesti eri tasoisia urheilijoita juniorista maajoukkueurheilijoihin. Kirjoittaja toimii myös valmentajien mentorina eri lajeissa jääkiekosta koripalloon.

Kehittänyt valmentajien avuksi palvelun jolla valmentaja voi kehittää omaa toimintaansa sekä auttaa joukkuetta ja pelaajia pelaamaan tasollaan. Palvelu lanseerattiin maailmalle Miesten jääkiekon MM-kisoissa Saksassa 2017. Palvelu tukee valmentajan ja urheilijan toiminnan kehittämistä sekä esimerkiksi valmentajan ja valmennuspäällikölle toiminnan tueksi.

 

 

Facebooktwitterlinkedin

Pelko ja epävarmuus vie energiaa

Pientä viivettä ja Kun maailma on rikki kirjoittaessani en arvannut millainen matka on edessä.

Lähes seitsemän viikkoa meni kuin sumussa, ja samalla kuitenkin pysähdyksissä ja läsnä.

Tuona aikana oli ensimmäisen kerran vuosiin aikaa pysähtyä, ja samalla pelko vei energiaa ja oli läsnä arjessa.

”Tämä on paska duuni”

Lause jonka sanoin kollegalle suljettuani puhelimen suruaan itkevän omaisen puhelun jälkeen. Miten voit lohduttaa väistämättömän edessä. Kuunnella puhelimitse hyvästejä tai jakaa tuskaa ja pelkoa kun mitään ei enää ole tehtävissä.

Pelko ja epävarmuus oli läsnä joka päivä. Se syntyi epävarmuudesta suojaustemme riittämättömyydestä, tietojen jatkuvasta muuttumisesta ja faktoista maailmalta. Meillä oli yhteinen huoli potilaista, omista läheisistä ja omasta terveydestä. Pelko.

Kollegoita sairastuu ja altistuu. Lisää epävarmuutta. Yhdessä kuitenkin vitsailemme, jaamme pelkoa, yritämme pärjätä.

“Mutta se olisi ollut oman pelon ja epävarmuuden purkamista.”

Maailma jatkaa kulkuaan

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan.

Vapaapäivien (sairaalasta), ja iltojen hetket urheilun parissa antoivat mahdollisuuden olla läsnä hetkessä, vanhassa arjessa, ja keskittyä vain siihen hetkeen. Valmistautua urheilijan kanssa tulevaan epävarmuudenkin hetkellä. Keskittyä häneen tai joukkueeseen.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan.

Ympärillä törmäsi kaupoissa tai mediassa välinpitämättömyyteen tai ajatusmaailmaan, ehkä ymmärrettävää henkilöltä joka ei ollut nähnyt samaa kuin me viruksen keskellä. Oli hetkiä jolloin teki mieli huutaa ”ettekö tajua mitä se voi tehdä.” Mutta se olisi ollut oman pelon ja epävarmuuden purkamista, näimme työssä niin erilaisen puolen kuin muussa arjessa oleva ihminen.

Pelko ja epävarmuus vie energiaa

Monta kertaa viikkojen aikana teki mieli kirjoittaa koska kirjoittaminen on myös rentouttavaa. Mutta samaan aikaan oli kuin näkymätön lukko käsissä eikä pystynyt kirjoittamaan.

Elämä yksinkertaistui. Työ sairaalassa. Työ kotona urheilun ja yritysten kanssa. Lepo. Nukkuminen. Palautuminen. Ainoa liikkuminen oli automatka töihin ja takaisin. Koti. Sairaala. Lepo. Urheilu.

Tämä aika oli oppimatka. Pelko ei ole väistynyt. Se on takaraivossa. Ensijärkytyksen aalto vain lievenee. Milloin tulee toinen aalto. Epävarmuus on läsnä. Hengityssuojaiminen ärsyttämät posket ovat punaiset ja ihottumassa. Samaan aikaan vedämme henkeä ja lataamme akkuja.

Maaliskuusta tähän hetkeen

Eilen oli ensimmäinen kerta kun latasin kelloni ja ulkoilutin sitä huhtikuun alun jälkeen. Tänään on ensimmäinen päivä kun kirjoitan. Tällä viikolla olen ensimmäisen kerran tuntenut viikkoihin muutakin “päätunnetta” kuin väsymystä ja epävarmuutta.

Olen monen muun tapaan leiponut enemmän kuin vuosiin, se on antanut jotenkin tekemistä ilman ajatusta.

Kirjani julkkarit piti olla viime viikolla. Ne ovat nyt siellä syksyllä kuten kustantajan muutkin julkaisutapahtumat. En poistanut kalenterista ”countdownia” julkkareihin vaikka tieto siirtymisestä tehtiin jo heti koronan alettua. En poistanut muitakaan tapahtumia, ne muistuttivat ”vanhasta” arjesta. Mutta oikeastihan ei ole vanhaa ja uutta arkea. On vain tämä hetki.

Pientä viivettä… voi olla tai sitten ei, nyt mennään hetkessä. Jos jotain aika on muistuttanut, kuuntele itseäsi ja kehoasi. Anna itsellesi aikaa. Ole läsnä itsellesi ja muille. Huomaa asiat jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä.

Ihania hetkiä sinulle,

Katja

Ps. Tämä oli minun matkani tähän hetkeen, lyhennellysti. Tänään twitterissä oli eräällä henkilöllä mietintä miten ei saanut tehtyä suunniteltuja asioita koronan aikana ja pyytäen huumorillisesti apua “tekosyyhyn”. Joku oli lainannut kommenteihin Tommy Tabermann: Ruusuja Rosa Luxemburgille (1970) “Aamulla liian uninen. Päivällä liian kiireinen. Illalla liian väsynyt. Ja yöt nukkuu.”

Lause ja keskustelu herätti miettimään meidän tarvetta selittää tekemättömyyttä. Pysähtyminen ja olla läsnä tekemättä mitään on taito. Palataan tähän myöhemmin. Milloin? En tiedä. Ehkä jossain seuraavissa blogissa tai joskus myöhemmin. Pientä viivettä :D.

 

Facebooktwitterlinkedin